sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Ennille Adidas villasukat

Adidas villasukat, koko 20. Lankana Milla (valkoinen) ja 7-veikka (punanen).
Mummin murulle hankittiin joululahjaksi punavalkoinen Adidas puku ja ajattelin, että pitää sitten tehdä pukuun sopivat sukat. Molemmat vielä vähän isoja, mutta menevät sitten hetken päästä.
Kuvio on tehty silmukoimalla ja onhan siinä vähän virheitä, mutta on kumminkin ensimmäinen silmukointi työ, niin suotakoon se tälläkertaa.

Nyt on puikoilla ukolle Adidas sukat, niihin tulee se toinen merkki ja silmukoimalla. Voin jo etukäteen kertoa, että ei tule ihan sellaiset kun olen ajatellut. Liian iso kuvio (ehkä), ja niihinkin on vähän virheitä uponnut. No se on sitten se toinen silmukointi työ ja voin sanoa, että jollain muulla tekniikalla niihin olisi saanut nätimmin tehtyä.

Tytöille joulupakettiin

Kävipä tänä jouluna niin, että tytöt saivat ihan perussukat. Ehkä se pitäisi aloittaa tämä sukkien tehtailu riittävän ajoissa, eikä vedättää viimetinkaan.
Tänä syksynä on vaan jotenkin ollut niin kiireitä, että ei tuntunut aikaa riittävän.

Niin ja saihan se vävypoikakin sukat, mutta niistä ei nyt tullut kuvaa.

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Villatakki ja villahousut

Lankana Dropsin Merino extra fine, puikot 3,5
Ohje on Klompelompe kirjasta. Villapuvun koko 6-12 kk.
Vielä taitaa olla iso, mutta kun pitää puntteja vähän taiteltuna ja samoin hihoja, niin varmaan passaa.
Nappeja tuli vähän liikaa Vähempikin olisi riittänyt, mutta jos on kerran napinlävet tehty, on niihin kyllä sitten laitettava napitkin.
Löytyyhän tästä puvusta vähän muitakin virheitä, mutta seuraavalla kerralla sitten paremmin.

Punaiset villasukat ja lapaset

Punaset villasukat ja lapaset, vauvan kokoa. Lauri langasta.
Myssy on ostettu, mutta sopi kuvaan oikein hyvin.

Viirukaiset sukat, pieni koko

Villasukat Socke langasta. Mahtaisivatko olla edes kokoa 18, vaikka kuvassa näyttävät suuremmilta. Pienelle mummin murulle, ettei varpaaat palele.

torstai 9. toukokuuta 2019

Vauvan unipussi




Unipussi valmiina. Meni jonkin aikaa tehdä ja meinasin jo luovuttaa. Onneksi en, koska on ollut jo kovassa käytössä ja Pikkuinen viihtyy hyvin tässä. On kuulemma näin kevät keleille todella hyvä. Vaunuissa ei tule liian kuuma, kun ulkoillaan, mutta ei myöskään palella. No onneksi tein valmiiksi, vaikka kuinka välillä tuntui, ettei vaan etene. Mitäpä ei mummi tekisi kullannupun eteen.
Lankana tässä on Milla ja 4 puikot olleet käytössä. Ohje on Novitan sivuilta.

Pipoja vaaville



Tässä on lankana Pallas ja Norjalaista pipo mallia osittain käytetty ohjeena. On vielä Pikkuiselle vähän suuri, mutta syksyllä varmaankin jo menee.

















Tämä taas merinovillasta. Tuli kaunis ja pikkuisen äitikin tykkäsi, mutta niimpä siinä kävi, että oli heti jo liian pieni. Kuva saattaa hämätä ja äkkiseltään näyttää, että menisi vaikka aikuiselle, mutta todellisessa koossa tämä on miehen kämmenen kokoinen.

sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Nellit

Tyttärelle Nellisukat. Nyt hieman lyhyemmällä varrella ja ilman tupsuja. Puikot 3½ ja lankana Pirta sukkalanka. Olen kuullut tätä lankaa moitittavan, mutta itse kyllä tykkäsin. Vaikuttaa sitäpaitsi aika kestävältä sukkalangalta.

Kevät tulee kovaa vautia ja nyt on ollut aika mahtavaa auringonpaistetta viikonloppuna. Pakkastakaan ei juuri ole ollut kun yöllä.

Seuraava projekti olisi pikkuvaaville neulottu pussi, ei siis semmoinen sukka vaan, enemminkin makuupussia muistuttava. Ohjekin on jo löytynyt.

Ensin täytyy saada rakennuslupakuvia tehtyä kesämökkiin. Luvat olisi hyvä saada, ennenkuin rakennusaika on ohitse. Ei ole kyse omasta mökistä, se on valmis, eikä kaipaa kun kovaa käyttöä.

Kaikille oikein mukavaa kevään odotusta.

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Nellit


Nelli sukat Pirkka sukkalangasta. 3½ puikot ja sukkien koko 41. Aiemmassa postauksessa on selvitys mistä kirjasta ohje löytyy.
Lankaa meni tasan kaksi kerää, 150g kerä.