sunnuntai 21. syyskuuta 2008

sininen polkkasukka

Polkka langasta perussukat, puikot 3, 56 silmukkaa. Langan menekki on vajaa kerä.

tiistai 16. syyskuuta 2008

Polkka sukat

Tässä sitten tämä kantapäämalli valmiina, eli lankana Polkka, puikot 3 ja silmukat puikolla 14, varsi ja sukkaterä pelkkää oikeaa kokoajan.

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Näin valmistuu reiätön kantapää


Ohjeita

Nyt tänne ei ole lisätty uusia sukkia, vaan olen saanut ohjeita valmiiksi. Liittelin niitä sukkien kohtiin. Ohjeita voi halutessaan ihan vapaasti käyttää, mutta olisi hauska tietää kelpaavatko ne kenellekkään. Kommentteja otan vastaan myöskin jos joku niitä käyttää ja ohjeissa on puutteita. Sitä kun itse tekee niin ohje jää hyvin mieleen. Toisia Elviiroita esim. kun tein tuon ohjeen mukaan huomasin itsekin, että ohjeessa oli jonkin verran tarkistamisen varaa, ennenkuin sen julkaista uskaltaa.

lauantai 13. syyskuuta 2008

Elviira 2



Lanka: Lappajärven värjäämö
puikot: 3
Langan menekki: Vajaa kerä (kerä=100g)
Ohje: Oma

Pelkkä Elviira on nilkasta kapeampi, joten tämä toinen on valmistettu 16 s puikolla ja varren jälkeen 15 s puikolla.

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Monkey socks

Sukat ovat olleet jo jonkin aikaa valmiina. Hieman ohjetta muutettu eli on ollut 15s / puikko. Nyt kun on vähän mennyt aikaa enkä näitä heti päivittänyt joudun vain muistelemaan, että lanka olisi ollut Wall Butt kairo. Sen kyllä tiedän että koko on 40 ja puikot 3.

maanantai 8. syyskuuta 2008

Elviira sukat




56 silmukkaa puikolla ja 3 puikot
Lanka: Nalle novita
Menekki: 90g
Ohje: Oma

Ajattelin, että miten voi hyvin yhdistellä palmikkoa, kavennusta, levennystä ja kuitenkin olla käyttämättä nurjia silmukoita. Ei nurjissa sinänsä mitään vikaa ole, joskus ne vaan näyttää minusta sanoisinko tuhruisilta. Jossain ne kyllä sopii tosi hyvin. Eli tässäkään ei ole käytetty palmikoiden vieressä nurjia silmukoita. Ihan tyytyväinen olen tähän malliin ja kohta laitan puikoille toiset samanlaiset. Naapurille meni lahjaksi palmikoiden sukat, tai oikeastaan vaihtokaupaksi, hän istutti muutan kasvin pihallenni kun se homma ei oikeen ole mieleen ja minä sitten vaihdoin tuon työn sukkiin. Hän kun taas ei oikeastaan enään itse kudo.

lauantai 6. syyskuuta 2008

Palmikoiden sukat







Omalla ohjeella valmistuneet. Sitä mukaan kun kudoin, kirjasin paperille kaavaa ylös mitä olen tekemässä. Toisen sukan sitten tein oman ohjeeni mukaan. Aika nopeasti tuntuivat valmistuvan. Lankana Novitan Nalle ja puikot 3. Koko on noin 37-38. Näissä sukissa ei ole palmikon viereen tehty nurjia silmukoita vaan kaikki alkuresoria lukuunottamatta on oikeita silmukoita. Saa ehkä palmikon pyöreämmäksi tai enemmän ulospäin tulevaksi.

tiistai 2. syyskuuta 2008

Pastelli sukat


Näitä värejä kyllä stemmattiin ja urakalla. Lanka on Lappajärven värjäämön sukkalankaa. Toisessa sukassa kuitenkin raidat eivät tule yhtä leveiksi. Lankaa en viitsinyt alkaa poikkomaan kuitenkaan. Sukat on valmistuneet omalla ohjeella.