tiistai 27. joulukuuta 2016

Jenkka langasta villasukat

3½ puikoilla, 7-veljestä Jenkka lankana ja sukkien koko 37. Tiimalasi kantapäällä ja kärjestä aloitetut. Eipä näistä taida olla mitään sen kummemmin kerrottavaa. Ihan perussukat.

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Viirukaiset sukat

3½ puikoilla viirukaiset sukat vävykokelaalle. Lankana 7-veljestä valkoinen ja Janne tummanharmaa. Sukkien koko 45-46.
Kerkesimpäs nämäkin saada valmiiksi ennen joulua. Olipas vielä kiva malli kutoa. Meni nopeasti kun koko ajan vaihtuu väri ja kerrosmäärät ovat erit.

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Sinivalkoiset sukat

7-veljestä langasta sinivalkoiset sukat. Menevät joululahjaksi tyttärelle.

silmukoita puikoilla 12
varrenkuvio:

1-2 kerrosta 3 o 1n
3 kerros, 1o, koukkaa keskimmäisen oikean silmukan kolosta uusi silmukka 2. kerrosta alempaa. 1o, koukkaa samasta kohdasta silmukka kun aiemmin,  1n
4. kerros, 2oyht, 1o, ylivetokavennus, 1n

Nämä on kärjestä aloitetut ja näissä on tiimalasi kantapää. Vielä pitäisi yhdet keretä ennen jouluaattoa.

tiistai 6. joulukuuta 2016

Kirjoneulesukat

7-veljestä lankana, 3½ puikot, 2 alempaa kuviota Eeva Haaviston kirjasta Sata kansanomaista kuviokudinmallia. ylemmät kuviot täältä netistä kaivettuja. Sukkien koko 41.




maanantai 28. marraskuuta 2016

Säärystimet

Lankana Anika, Resoreihin käytetty 2½ puikkoja, sileä neule tehty neulekoneella. Silmukoita yläresorista 20 / puikko, yht. 80 ja alaresoriin kavennettu silmukat 18 / puikko, yht. 72.
Nämä matkustavat siskon miehelle ja toivottavasti ovat riittävän kokoset pituudeltaan, sekä leveydeltä.

perjantai 25. marraskuuta 2016

Pitsikuviolla polvipituiset villasukat

Sukkien koko 37.
Lankana 7-veljestä Eero
Puikot 3½ ja päättelyyn 5

Sukat aloitettu kärjestä, 12s/puikko ja varressa olevan viimeisen vihreän jälkeen lisätty silmukoita niin, että joka puikolla on 15 silmukkaa. Kudottu vielä 20 kerrosta ja päätelty 5 puikolla.

perjantai 18. marraskuuta 2016

Viidakkolangasta (seepra) villasukat

3½ puikot, silmukoita 12 / puikko. Sukkien koko 37. Aloitettu kärjestä, toinen kerän sisältä ja toinen kerän päältä. Oli vähän vajaa kerä, joten ajattelin saada sen kulumaan loppuun helpommin tällä tavalla. Varresta aloittaessa joutuisi kokoajan miettimään, että riittää sitten kärkikavennuksiin saakka lanka. Tämä on yksi etu tähän kärjestä alotettavaan, että voi sitten tehdä varren niin pitkäksi kuin haluaa tai siihen saa upotettua loppu kerän, eikä jää niitä ikäviä nyssyköitä nurkkiin pyörimään.


tiistai 8. marraskuuta 2016

Usvalangasta sukat

Usvalangasta villasukat. Vaikka langan vyöte sanoo 5-6 puikot, itsellä oli 3½ ja hyvin toimi. Sukka on sopiva jalkaan ja istuu hyvin. Ei ole liian tiukkasilmukkainen. 12 silmukkaa / puikko ja kärjestä aloitettu. Toinen sukka kerän sisältä ja toinen päältä. Aika hyvin meni ristiin nuo värit näin. Aiemmin täsmäsin tällä langalla tehdyt värit, mutta lankaa menee tuhottomasti hukkaan.

perjantai 4. marraskuuta 2016

Vinokuvio sukkien muunnos

Lauri langasta sukat, puikot 3½ ja päättelyssä nro 5. Nopea helppo ja hyvin muistiin jäävä ohje.

Alkuperäsen ohjeen olen tehnyt 12.3.2012 ja nyt muokkasin sen 12 s / puikko. Alkuperäinen on ohuelle langalle ja 16s / puikko. Siinä on myös nurjia silmukoita mitä tässä ei ole ja kantapää on tehty perinteisesti.

Nämä sukat on aloitettu kärjestä ja näissä on tiimalasi kantapää. Ei tarvitse ajatella yhtäpaljon, kun perinteistä tehdessä ja nykyään olen sitä mieltä, että istuu sekin kantapää jalkaan kun jalkaan.

Viimeaikoina on tullut tehtyä aika monet tiimalasi kantapäät.

Ohje löytyy taas nimellä tuolta sivusta, niinkuin monet muutkin ohjeet.




tiistai 1. marraskuuta 2016

Punaset tennarisukat

Vihdoinkin valmiina. Näissä vähän venähti toi viimeistely. Noin 1½ vuotta. Ihana neuleystäväni virkkasi näihin nuo pohjat ja siitä olen tuhannesti kiitollinen, koska itse en edelleenkään osaa virkata. Joka tapauksessa nämä on ilman muuta omaan jalkaan, itse tykkään kyllä valtavasti.
.

Raggilangasta villasukat

4-puikoilla Raggi langasta polvisukat. Sukkien koko 37 ja upotin näihin kaksi kerää. Kärjestä alotetut ja näissä tiimalasi kantapää. Sukat on päätelty 5-puikolla. Terässä on 10 silmukkaa puikolla ja varren resorissa alhaalla samoin. Sen jälkeen on lisätty 2 silmukkaa / puikko ja varsi tehty loppuun asti 12 silmukkaa / puikko. Sopivilta tuntuu, ainakin omaan jalkaani.

torstai 27. lokakuuta 2016

Pitsireunanen villasukka

Vielä yhdet tämmöiset. Sukkien koko 40 ja lankana Vilma vaaleanpunainen, sekä Nalle valkoinen. Pukinkonttiin aattelin nämä tipauttaa.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Pitsireunuksinen sukansuu sukka




Lankana näissä sukissa Nalle ja 3 puikot. Sukat kokoa 39. Ensimmäisessä kuvassa kuvia eri puolilta sukkaa ja toisessa kuvassa:

1. Pitsi kudottu kaksilla puikkoilla, kumpikin väri erikseen ja ne laitetaan sisäkkäin. Alle jäävä pitsi on kudottu pidemmäksi, kuin päälle jäävä pitsi.
2. Sama tapaus kun kuvassa yksi, nyt vaan sivulta kuvattuna. Näkyy selkeästi, että sisempi pitsi on pidempi.
3. Pitsit yhdistetty yksille sukkapuikoille. Otettu joka toinen silmukka valkoista ja joka toinen turkoosia yhdelle puikolle.
4. Pitsit kudottu yhteen 2o yhteen ja nyt puikolla on 15 silmukkaa.



Varteen ohje. Pitsireunaan löytyy ohje nimellä Juhannustanssi ja ei ole oma ohjeeni,niin en sitä tähän julkaise.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Pitsireunainen sukanvarsi sukka

Puikot 3 ja lankana luonnonvalkoinen Nalle, sekä mellanraggi. Sukkien koko 37. Varren pitsi on otettu mallista Juhannustanssi.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Teemulle sukat

Jälleen lankana Socki ja 3½ puikot. Sukat kokoa 45-46. Tyttären sulhaselle tällä kertaa. Näillä voi olla käyttöä, kun muuttavat omakotitaloon.

tiistai 4. lokakuuta 2016

Villasukat

Sukkien koko 40, 3½ puikot, Socki lanka näissäkin, melkein kuin edelliset, mutta alotettu vähän eri kohtaa kerää. Heti se muuttaa vähän tuota ulkonäköä.

maanantai 3. lokakuuta 2016

Villasukat

Socki langasta villasukat. Sukkien koko on 39 ja puikot 3½ olleet käytössä.
Harvinaista, mutta näissä värit meni täysin kohalleen. Aivan loistavaa. Semmosesta minä tykkään.

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Isännän sukat

Socki langasta sukat, koko 46, 3 ½ puikoilla, tiimalasi kantapäällä, varteen kudottu 60 krs 2o2n+5o, tiimalasi kantapää ja sen jälkeen 48 krs ennen kärkikavennuksia. Kärkikavennus on leveä nauhakavennus.
Näyttää istuvan isännän jalkaankin ihan hyvin tuo tiimalasi kantapää, eikä ole liian tiukka jalanpäältäkään.

maanantai 26. syyskuuta 2016

Syys sukat

Syys sukat

Lankana Socki, Addlibrikseltä hankittua, suositus puikot tälle langalle on 4-4½, mutta omasta mielestä 3½ oli hyvä, tulis muuten kyllä liian löysää neulosta mun käsialalle.

Sukassa on varressa kuvio, joka aika hyvin häviää langan kirjavuuteen, siksi sitä ei tehty jalkaterään.

Tiimalasi kantapää on ihan kiva tehdä, siinä ei tartte sen kummemmin laskea kierroksia, ei poimia sivusilmukoita, eikä tehdä kiilakavennuksia. Omaan jalkaan se ainakin istuu, mutta en tiedä miten sitten jos on oikeen rintava jalan päälinen.
Lankakerässä näyttää olevan raidotus kaksi kertaa. Jos haluaa täsmätä raidat ja jalka on isompi kuin tuo 37, kannattaa tehdä lyhytvartiset, tai sitten ottaa suosiolla kaksi kerää. Näihin 37 koon sukkiin meni 1 kerä lankaa ja vaikka alkuun näytti raidat osuvan kohilleen, loppumetreillä ei sitten kumminkaan.














Esim Ulla-neuleen sivuilta löytyy hyvä ohje tiimalasi kantapäähän. Ohjeita on varmaan monen moisia, kun lähtee googlaamaan.

Silmukoita näissä sukissa oli 12/puikko,
10 krs 2o2n resoria
1 krs oikein
varteen kerroksia tämän jälkeen 44 ja sitten kantapää.
Kantapään jälkeen 36 kerrosta ja sitten kärkikavennus.

Tässä vähän selvyyttä siis mihin tuo yksi lankakerä hupeni.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Perussukka, Kumpare ja Saaga











1. Tavalliset sukat, ehkä kokoa 20
2. Kumpare mallilla sukat, koko 24
3. Saaga sukat, koko 38-39

Puikot 3½ ja lankana Novitan 7-veljestä viidakko. Olisin toivonut lankojen värin asettuvan läntillisemmin, mutta eihän tämäkään paha ole. Sukat menevät siskon tyttärelle ja hänen pojilleen. Toivottavasti ovat mieluisat.


keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Hepskuukkelit

Samalla linjalla kun edelliset, mutta kokoa 37, puikoilla 3 ja Nalle langasta. Minulle itselle tällä kertaa. (ainakin toivon mukaan). Kiva malli, en edelleenkään tiedä mitä tämän ohjeen löysin, joten pinterestistä täytyy kaivaa.

perjantai 16. syyskuuta 2016

Hepskuukkelit

En muista näiden sukkien oikeaa nimeä, mutta ystäväni kanssa olemme käyttäneet Hepskuukkeli nimeä näillä. Lankana on nalle ja sitä kului koko kerä. Eipä jäänyt jämät tällä kertaa kaappiin mieltä kaivelemaan.
Ohje on jostain netistä löydetty, olisiko ollut Pinteressistä. Itse otin talteen vain kaavion. No tietenkin näihin on tehty vähän muutoksia. Langankierrot on korvattu kutomalla yhdestä silmukasta kaksi silmukkaa, silmukka määrää on näin ollen joutunut vähän kasvattamaan ja siinä on sitten jo kaaviokin hiukan muuttunut.

tiistai 13. syyskuuta 2016

Nallen jämälangoista villasukat. 3 puikoilla ja sukkien koko on 37. No ... ei nämäkään itselle ihan mieluisat ole, mutta niinkuin jo aiemmin totesin, jonnekkin ne jämälangatkin on hukattava. Ei kumminkaan ihan roskiin viitsi laittaa.

torstai 1. syyskuuta 2016

Siniset sukat

3½ puikot, sukkien koko 37. Lankana 7-veljestä.
Ei ihan mene värit kohilleen, mutta kyllä näillä kotona kelpaa talustella.

Jämälankasukat

 Puikot 3½, sukkien koko 37. Lankana näissä on ollut polkan ja 7-veljeksen jämiä. Joskus ne on hukattava kerän nyssäkätkin johonkin. Oikeastaan nämä ovat maailman kamalimmat sukat.

torstai 11. elokuuta 2016

Saga sukat

Lankana 7-veljestä. Puikot 3½.
Näitä kudottiin kauan. Ei sen takia, että olisi ollut tylsä tai vaikea malli, päinvastoin. Kesä saa sen aikaiseksi ja toinen kiva harrastus geokätköily, miksi tänne ei ole ilmaantunut mitään uutta valmista näytettäväksi.

Töitä haetaan edelleen ja hakemuksia laitettu koko kesä roppakaupalla eteenpäin. Ei vaan tunnu oikeen tärppäävän, mikä siihen sitten lieneekin syy, niin ei ole ainakaan itsellä tietoa. No aika näyttää, asioilla on kumminkin aina tapana ratketa.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Pöllösukat

Lankana Aapo, puikot 3½ ja sukkien koko 37.
Näitä tehtiin kauan ja hartaasti. Johtuu siitä, että auringon otto ja piha puuhat vievät ajan näin hyvillä ilmoilla kun tässä on ollut. Tämän viikon viileämmät päivät saivat taas kutomisinnon heräämään.

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Caravansukat

 Lankana Nalle ja 3 puikot. Taas kokoa 37. Oma ohje ja löytyy nimellä tuolta sivusta.
Alkaa olla pikkuhiljaa kiire työharjoittelupaikkaan, joten pitemmittä puheitta, nämä ovat tässä.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Sydänsalmiakki sukat

Vähän kuin edeltäjänsä, 7-veljestä Aapo langasta ja 3½ puikoilla ja koko 37. Nämäkin on oma suunnitelma. Tää kerrosrivinousu on vaan niin koukuttavaa tällä hetkellä.

Seuraava suunnitelma on jo paperilla, sen kun rupeaa tekemään ja sitäpä tässä kohta aloittelenkin.

Tässä on nyt tullut jo 3 paria omaa kokoa, pitäsköhän nyt taas miettiä, että tekisi kahdet seuraavat tytöille.

Näiden sukkien ohjeeseen pääsee käsiksi kun likkaa tuolta sivusta taas sydänsalmiakki kohtaa.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Nuolisukat


Lankana Seitsemän veljestä Aapo, 3 ½  puikot ja koko 37.
Jostain syystä mä oon kamalan innostunut keksimään malleja nyt tällä kerrosrivi nousulla, eli siis tämä malli omalla ohjeella. Ohje löytyy vanhaan tapaan tuolta sivupalkista nimellä Nuolisukat.

Toinen innostuksen aihe on nykyään geokätköily, eilen haettiin yksi kätkö ja tänään kaksi. Yhteensä käytiin neljällä kätköllä, mutta kaksi jäi löytämättä. Koti kutsui sitten, koska koirien ruoka- aika lähestyi.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Körttisukat

Taas yhdet körttisukat, mutta kun tykkään tästä mallista ja on helppo kutoa telkkaria katellessa. Ei tartte seurata mitään ohjetta.
Näissä on lankana Ola Raggegarn ja puikot 3 ½, sukkien koko  on 37.  Nämä pitäisi jäädä itselleni, mutta monesti mä luulen niin ja ne meneekin jollekkin muulle lahjaksi tai muuten vaan ilostuttamaan.

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Elise langasta sukat

Lankana Elise 60% puuvilla ja 40%  akryl, puikot 3½. Kiva lanka kutoa, vaikka ei  ihan sukkalanka olekkaan. Sukkien koko 40. Melkein väritkin täsmäsi. Kärjestä jäi hiukan vihreää uupumaan toisessa sukassa.
En varmaan olisi itse tätä lankaa ajatellut sukkiin, mutta kun katselimme tyttäreni kanssa Adlibriksen valikoimia, hän mieltyi tähän väriyhdistelmään. Saa nähdä sitten mitenkä noille käytössä käy.

torstai 25. helmikuuta 2016

Nina langasta sukat

Lankana sukkalanka Nina, puuvillaa, polyamidia, villaa. Lanka menettelee kun kutoo, ehkä vähän on liukaan olonen kutoa. Nämä sukat kudottu 2½ puikoilla ja sukkien koko 39-40.
Silmukoita puikoilla 15, yhteensä 60,
Varsi  10 krs 2 oikein 2 nurin, sen jälkeen on toistettu
2 kerrosta: oikein
2 kerrosta: 2oikein ja 2 nurin

No ei tietenkään iteselle vaan tyttärelle. Seuraavat todennäköisesti sitten valmistuvat toiselle tyttärelle. Olisinko itse sitten jo vuorossa saamaan sukat. Omassa laatikossa ei kohta ole kun kuluneita sukkia.

Maanantaina 29,2,2016 alkaa työharjoittelu taloushallinnon alalta. Työharjoittelun pitäisi sisältää kirjanpitoa, osto- ja myyntireskontraa, sekä palkanmaksua. Toki tietenkin kuuluu myös ihan perus toimistotöitäkin. Jännityksellä odotan mitä tuleman pitää.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Nalle langasta sukat

Sukkien koko 39-40, lankana Nalle ja 3-puikot.
Nämä lähtivät opiskelukaverille.

maanantai 15. helmikuuta 2016

Sukat Raggi langasta

Nelosen puikoilla tein ja 11s/puikko. Langassa oli paljon solmuja ja sen lisäksi yksi täysin värjäämätön kohta. Oliko maanantai keriä vai pelkkää huonoa tuuria.
Sukkien koko 37.

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Körttisukat Eemelille

Lankana Nalle ja 3 puikot
11s /puikko, 2v Eemelille

maanantai 25. tammikuuta 2016

Nostetuin silmukoin sukat

Lankana Nalle
Puikot 3

Kaikki kuviot nostetuin silmukoin tehty.
Ai että mä tykkään tästä tekniikasta. Pitää suunnitella jotain oikein kivannäköistä vielä tällä systeemillä, nyt kun on enemmän päässyt  jyvälle miten tämä juttu toimii.
Hmmm jos joku ei saa selvää niin toisessa on mieheni radioamatööritunnus OH2LIR ja toisessa sukassa Ari. Sitten on nuo salmiakki  kuviot vielä 1 terässä ja varren ympärillä.