sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Ennille Adidas villasukat

Adidas villasukat, koko 20. Lankana Milla (valkoinen) ja 7-veikka (punanen).
Mummin murulle hankittiin joululahjaksi punavalkoinen Adidas puku ja ajattelin, että pitää sitten tehdä pukuun sopivat sukat. Molemmat vielä vähän isoja, mutta menevät sitten hetken päästä.
Kuvio on tehty silmukoimalla ja onhan siinä vähän virheitä, mutta on kumminkin ensimmäinen silmukointi työ, niin suotakoon se tälläkertaa.

Nyt on puikoilla ukolle Adidas sukat, niihin tulee se toinen merkki ja silmukoimalla. Voin jo etukäteen kertoa, että ei tule ihan sellaiset kun olen ajatellut. Liian iso kuvio (ehkä), ja niihinkin on vähän virheitä uponnut. No se on sitten se toinen silmukointi työ ja voin sanoa, että jollain muulla tekniikalla niihin olisi saanut nätimmin tehtyä.

Ei kommentteja: