sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Sukka koneella ja käsin

Lankana Regia, puikot 2½ ja neulekone käytössä. Sukkien koko 37 ja tämä on täysin kokeiluversio.
Empä sanois, että on kamalan kannattavaa ajallisesti tehdä lyhytvartinen sukka tällä konstilla.

Alkuvarsi ja kantapään jälkeinen osuus neulottu koneella.
Kärki, kantapää ja varren resori neulottu käsin.
Kantapää ja kärki silmukoitu umpeen.
Tässä sukka on siinä vaiheessa, kun se on tullut koneesta pihalle. Kudottu osuus ei siis todellakaan ole kummonen pätkä.


 Tässä sukkaan on tehty varsi ja kärki käsin kutomalla. Aikaa näihin meni 2h ja suurin osa siitä käytettiin  silmukoiden poimimiseen kun apulangat puretaan.
Itse kutominen ei sitten kovin kauaa aikaa vienytkään.




















 Jälki käteen kantapää. Poimittu 16s /puikko, kavennettu joka toinen kerros, kunnes on 11s / puikko. Sen jälkeen kavennettu joka kerros, kunnes on 6s / puikko. Vielä 1 kerros oikeaa ja silmukointi. Keskelle jäi 12s / puikko, eli nämä silmukat enää kahdella puikolla.


 Paljon oli lankoja pääteltävänä, ennekuin tämä projekti oli valmis. Paljon on myös vikoja, mitä täytyy korjata seuraavassa projektissa.
Kantapää täytyy kyllä ehdottomasti opetella koneella, samoin tuo kärkikavennus.
Resoria ei pysty koneella pyörönä tekemään ja vielä ei onnistu monen silmukan siirtäminen tasolta toiselle.


VALMISTA kumminkin  lopulta.

Ei kommentteja: