maanantai 26. lokakuuta 2009

Perussukka


Lankana Sirmione, Lidl:stä hankittua. 3 puikot ja nämäkin menevät sitten 41 nro:n jalkaan. Ihan perussukka varressa 10 krs 2o2n ja sitten oikeaa loput. Luulin alottavani samasta kohtaa nuo raidat mutta erehdyin. Alku on sama, mutta kolmasväri sitten heittikin. Onneksi ei haittaa. Tyttäreni pitää muutenkin aina eriparisukkia.

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Miesten Hupisukka



No nyt on sitten taas meillä noita hupeja kaikilla muilla paitsi minulla.
Nämä on kudottu Seittemän Veljeksen langasta ja 16s / puikko, nro 3 puikoilla.
Vasenta ja oikeaa reunaa koristaa tuollainen pintaneule ja varsi on tehty 4o4n 2 krs ja sitten siirretty silmukalla. Sukkien paino 153g. Ohje on omasta päästä hankittua tuotosta.
Itse olisin jatkanut vielä tuota samaa kuviota jalkaterään, mutta se ei sitten käynyt sukan saajalle päinsä ollenkaan. Varren ja terän kuulu kuulemma erottua selvästi. Hmm. Ei tuokaan nyt pahan näköinen ole, päin vastoin rupesin valmiiksi saatuani nuo miettimään olisiko pitänyt tuo varsikin tehdä reunakuviota lukuunottamatta pelkkää oikeaa. Ehkä sitä pitää vielä kokeilla niinkin.






lauantai 17. lokakuuta 2009

Hupisukka kääntäen

Ohje vielä lisäksi, ei tarvitse sitten niin paljon miettiä miten tuo käännetään. Tämä on kuitenkin nyt numeroa suurempaan jalkaan. Sukkien paino on 73g, kerä Nallea ja 2 kpl apupuikkoja on tarpeen.


Eli samanlainen kun edeltäjänsä, mutta jäi mietityttämään miltä sukka näyttäisi jos kuviot laittaisi toisin päin. Vaikea sanoa kumpi on kivempi. Nalle lanka tässäkin ja 3 puikot. Tämän sukan koko on 42. Lankaa kului 73g. Jalkaterään on tehty 6x mallikuvio, kun edellisessä oli 5 kokonaista krs ja vielä 5krs ennen kavennuksia.

tiistai 13. lokakuuta 2009

Hupisukka+ohje


Tässä sain vihdoin puhtaaksi tuon ohjeen. Paina kuvaa niin saat sen näkymään isompana jos olet ohjeesta kiinnostunut.

maanantai 12. lokakuuta 2009

Hupisukka


Lankana Nalle, 3 puikot, ja vajaa kerä langankulutusta.

Ohje on oma ja kun sukat sain vihdoin viimein kuvattua, mallijalka ei niitä palauttanut. Sen kyllä arvasinkin jo etukäteen. Niitä jalkoja odottelin melkein viikon kuvaan. Onhan se vähän kumma, että sukat kutoo nopeammin kun mitä niitä saa sitten kuvattua. Normaali sukat on helppo kuvata ihan tasona, mutta jos haluaa, että siinä pääse pintaneule näkyviin paremmin, on pakko aina ruinata noita apujalkoja kuvaan.

Lumisadettakin tänään on tullut pikkasen, onneksi se loppui jo kun on vielä pakkasrenkaat vaihtamatta. Kylmää se alkaa jo olla ja villasukkien kulutus on taas lisääntymään päin. Meillä villasukkia ainoastaan minä käytän ympärivuoden. Kaikille jotka täällä käyvät poikkeamassa toivotankin hyvää syksyä ja lämpimiä jalkoja.

torstai 1. lokakuuta 2009

Bex villasukka valmiina



Saldo tämän sukan osalta on: Lankaa kului 84 g, 1 kpl 3:sen bampuja poikki ja 2 kpl hyvin vääntyneitä. Mutta nyt nämä ovat valmiit. Vihdoinkin.